Kuluvalla asukasbudjettikierroksella, aktiivisen kampanjoinnin avulla, saimme paattislaisia ehdotuksia läpi äänestyksessä peräti 165 000 euron arvosta. Niiden toteutuksen ajankohta on vuosi 2025.
Nyt kuitenkin lähes kaikkien Paattisten ehdotusten toteuttaminen on vaakalaudalla, koska Turku on päättänyt sulkea sen ainoan tilan, missä kyseiset suunnitelmat voisi toteuttaa. Paattisten aluetaloa esitetään purettavaksi hyvin löyhin perustein, vedoten rakennuksen vajaakäyttöön ja huonoon kuntoon. Molemmat ovat Turun itse aiheuttamia ja korjattavissa.
Läpi menneistä asukasbudjettiehdotuksista aluetalolle sopisi toteutettavaksi muun muassa avoin alueolohuone, nuorisotilalle enemmän aukioloaikoja, liikuntavälinelainaamo, ilmaisia työväenopiston kursseja ja mopopaja. Mistä nyt korvaavat tilat?
Asukasbudjettiehdotusten karsintavaiheesta löytyy todisteita siitä, että Turku on tehnyt kaikkensa torpetoidakseen aluetalon tulevaisuuden jo ennen kuin asiasta on virallista päätöstä. Kaikista ehdotuksista piti poistaa suorat viittaukset aluetaloon, tai ehdotusta ei hyväksytty äänestysvaiheeseen mukaan. Paattisten aluetalon allasosaston ja liikuntatilojen pesutilojen saneeraus oli yksi kokonaan hylätyistä ehdotuksista. Perusteena hylkäämisille oli, että pormestaristo on linjannut, että Paattisten aluetalon tulevaisuudesta päätetään osana kokonaisuutta kaupunginhallituksessa, eikä siten rakennuksen käyttöön liittyviä osaratkaisuja voida tehdä ennen päätöstä. Sama kyseinen linjaus on siis syy sekä sille, ettei aluetalon tiloja ole voitu vuokrata, että sille, ettei niiden korjaukseen ole voinut suunnata asukasbudjettivarojakaan. Eli linjaus pitää rakennuksen vajaakäytöllä eikä mahdollista korjaamista. Pattitilanne.
Asukasbudjettiehdotus, jossa toivottiin Paattisille lisää Turun työväenopiston kursseja, on luultavammin toteutettu jo olemassa olevien kurssien kevätkauden maksun poistamisella. Jos näin on, se ei vastaa alkuperäisen ehdotuksen ideaa ja on suorastaan vätysmäinen toteutustapa. Näin ei olisi käynyt, jos ehdotuksen tekijää olisi osallistettu toteutuksen suunnittelussa niin kuin toimintamalliin kuuluu.
Kuntalaisten tahtoa ja äänestystulosta ei kunnioitettu myöskään viime asukasbudjettikierroksella. Suunnitelman Paattisten koulun iltakäytön lisäämisestä toteuttamisen sijaan sen 20 000 euron varat käytettiin mm. leirin järjestämiseen, skeittiramppeihin ja nuokkarin hankintoihin. Nekin ovat osin hyviä kohteita, mutta alkuperäisen ehdotuksen sivuuttaminen ja varojen käyttötarkoituksen muuttaminen nakertavat asukasbudjetin uskottavuutta ja heikentävät sen luotettavuutta kuntalaisten silmissä.
Asukasbudjetti on hieno kuntalaisten osallistamisen muoto, mutta näin tökerösti toteutettuna se on suoranainen farssi eikä edusta vastuullista rahan käyttöä. Asukasbudjetti tulee jatkossa toteuttaa paremmin.
Mimmi Ruusunen
(julkaistu Turun Tienoossa 24.1.25)
Ota rohkeasti yhteyttä:
mimmi.ruusunen@turku.fi
0407008528
© Suomen Keskusta r.p. 2022
Tietosuoja
Saavutettavuusseloste